Ura Atalla

Ata Gears - line
  • ”ATALLA RIITTÄÄ, KUN SANOO TAIKASANAT: VOISIN KOKEILLA JOTAKIN UUTTA”

    Viivi Ahonen päätyi Ata Gearsille alun perin työharjoitteluun ja teki töitä pakkaamossa oman isänsä työparina. Syksyn tullen Viivistä oli haikeaa palata takaisin koulunpenkille opiskelemaan. ”Hyvät tyypit jäivät tehtaalle”, hän muistelee. Halu palata Atalle oli kova, ja pian Viivi on ollut seitsemän vuoden ajan Atalla töissä. Hän suoritti Tampereen seudun ammattiopistossa logistiikan perustutkinnon, teki kaksi työharjoittelua
  • TARKASTAJAN TYÖ VAATII TARKKAA SILMÄÄ

    ATA Gearsin tarkastaja Tane Hannola opiskeli prosessiteollisuuden erikoistutkinnon Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa ja valmistui koulusta syksyllä 2021. Hän on erikoistunut paperin ja kartongin valmistamiseen. Tane haki koulusta valmistuttuaan 3D-mittaajan töitä ATAlta, mutta lopulta hänelle tarjottiin tarkastajan pestiä. Tane aloitti työt ATAlla tammikuussa 2022, ja pian hän on ollut puolitoista vuotta talossa tarkastajana. Tarkastajan työn oppii
  • PUKUOMPELIJASTA KONEISTAJAKSI TYÖSSÄ OPPIMALLA

    ATA Gearsin koneistajien ohjelmointikopista kuuluu iloinen puheensorina. Suunnitelmissa on keväinen tyhyretki työtovereiden kesken. Tuoreessa muistissa on edellisviikon after workit isolla porukalla. ”Aina ehtii keittää kahvit ja vaihtaa kuulumisia työkavereiden kesken”, koneistaja Sanna Toljamo sanoo. Sanna on koulutukseltaan pukuompelija. Miten hän aikoinaan päätyi ATAlle? Isä ja veli houkuttelivat Sannan alanvaihtoon, kun ompelualan työpaikka muutti pois paikkakunnalta
  • KONEISTAJAN TYÖSSÄ VAADITAAN TARKKUUTTA

    Ata Gearsin koneistaja Elias Järvinen päätyi sattuman kautta kone- ja metallialalle. ”Muutamia kavereitani lähti opiskelemaan Treduun kaksoistutkintolinjalle. Minulla ei ollut yläasteen jälkeen visiota, mitä tekisin, mutta sain lopulta lukion ohella ammatin itselleni”, hän kertoo. Elias valmistui vuonna 2011 koneistajaksi ja ylioppilaaksi. Hän teki jo kouluaikoinaan työharjoittelun Ata Gearsille. Elämä ajoi hänet hetkeksi toisaalle, mutta muutettuaan