Petri Leppänen työskentelee maailman laadukkaimpien kartiohammaspyörien alkulähteellä, ATA Gearsin raaka-ainevarastossa Pälkäneellä. Petri jos kuka siis tietää mistä laatu syntyy. Ensimmäisenä checkpointina ATAn laadun valvonnassa Petrin tehtävänä on tarkistaa, että varastoon toimitetut raaka-aineet ovat sitä mitä on tilattu. ”Virheet ovat onneksi melko harvinaisia, mutta kyllä joskus on ollut jotain mittavirhettä toimitetussa tavarassa, ja ne on hyvä huomata mahdollisimman aikaisin, jottei aikataulu kärsi”, kertoo Petri.
Aikatauluissa pysyminen on työssä tärkeää, se että tavara saapuu tilattuun aikana varastoon, mikä ei tietenkään viime ajan myllerrysten keskellä ole itsestään selvää. Teräksen toimitusajat ovat pidentyneet, joten ATAssakin pitää osata ennakoida, mitä tarvitaan pidemmällä aika välillä. Työssä näkee myös lopputuotteita, sillä Pälkäneellä sijaitsee myös toimitusta asiakkaille odottavien valmiiden kappaleiden välivarasto. Petrille avautuu siis laadunhallinnan koko kehä.
Varaston hoitamisen lisäksi Petrin tehtäviin kuuluu raaka-ainekappaleiden ensimmäinen varsinainen ATAssa tehtävä työvaihe, sahaus oikeaan mittaan. Tämä on tarkkuutta vaativaa työtä, sillä mahdolliset sahausvirheet aiheuttaisivat hankaluuksia sorvausvaiheessa koneistajalle eikä myöskään täysin väärin sahattuja kappaleita haluta, sillä ne ovat jätemetallia ja hukkakulu. Mittojen oikeellisuus, tasalaatuisuus ja aikatauluissa pysyminen ovat Petrin työlle oleellisia vaatimuksia, joten niiden saavuttaminen vaativat tarkkaa silmää ja huolellista luonnetta. Petriltä nämä ominaisuudet ATAn ja sen asiakkaiden onneksi löytyvät.
Kappaleiden halkaisija vaihtelee 40 ja 610 mm:n välillä ja eri kappaleiden sahaamiseen voi kulua aikaa minuutista 1,5 tuntiin, riippuen paitsi kappaleen koosta, myös sen materiaalista. ”Jotkin raaka-aineet ovat sitkeitä ja kovia ja siksi hitaampia työstää”, kuvailee Petri. ”Työstettävissä kappaleissa on suuria eroja ja niiden kanssa pitää olla tarkkana. Totta kai olen tyytyväinen nähdessäni että työt edistyvät suunnitelman mukaisesti ja saan ratkaistua kiireisen ongelman tai kun vaikeamman kappaleen käsittely onnistuu.”
Työhön kuuluu myös testauslaitoksia ja tuotekehitystä varten tehtävä koekappaleiden sahaus ja leimaaminen. Petri muistuttaakin, että hammaspyörien laatu merkitsee viime kädessä lopputuotteen eli esimerkiksi laivan turvallisuutta, joten kyse on tärkeästä asiasta ja siksi materiaaleja testataan kaiken aikaa.
Sinustakin voi tulla Gear Doctor, asiakkaiden ja työkavereiden arvostama voimansiirron täysverinen ammattilainen. Ehkä elämäsi paras urasiirto.
Kiinnostaako ura Atalla?
Tarvitsemme jatkuvasti uusia tekijöitä hyviin hommiin – niin koneistuksen konkareita kuin tuoreitakin tekijöitä. Meillä on mahdollista kouluttautua alalle työssäoppimalla.
WHERE IT ALL BEGINS
Mr. Petri Leppänen sees “the physical beginning” for the world’s most reliable bevel gears. He has been working at the ATA Gears raw materials storage for a praiseworthy 24 years and is on the front line for trusted ATA Gears quality and quality control.
Making sure that the raw materials arrive at the storage facility exactly as ordered is what Petri’s job is all about In his work, Petri sees the ”whole circle”, since the Pälkäne storage facility also functions as an interim depot for items in transit to customers around the world.
In addition to supervising the storage facility, Petri’s duties include the first actual work stage carried out at ATA Gears, sawing to measure. This job calls for super accuracy, any error in sawing would cause problems for the machinist at the turning stage. And there’s just no room for wrongly sawed pieces. That would be a waste of metal and incur excess cost. The diameter of the steel pieces Petri handles ranges between 40 and 610 mm, meaning that such a work stage can take up from one minute to 1.5 hours, depending on not only on the size but also on the material of the piece being cut. Some raw materials are trickier and more time-consuming to machine due to their high-strength and hardness characteristics. The pieces to be machined vary a lot and call for high concentration.
Petri’s work also involves sawing and labelling test pieces for classification societies and research and development. As Petri likes to point out: ”The quality of gears translates into safety in the application environment, for example on board ships. This is an issue never to be neglected, so materials are constantly tested.
Consistent quality, the right dimensions and keeping up with the schedules are Petri’s responsibility, so a keen eye and a meticulous nature are needed – and that’s Petri through and through – for the benefit of ATA Gears and its customers.
ATA Gears is recruiting.
Through our special training programme you can become one of the Gear Doctors.
Maybe the best careermove you ever make. If you are interested in joining us, complete a form on the career page.