TEKNINEN ASIAKASPALVELU VAATII TAITOA JA USEIN MYÖS ROHKEUTTA

Antti Hämäläinen työskentelee ATA Gearsin teknisessä asiakaspalvelussa. Antti on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja työskennellyt ATA:ssa yhteensä 11 vuotta, joista teknisessä asiakaspalvelussa 4 vuotta. Ensimmäiset 7 vuotta hän työskenteli tuotannon puolella alkuun koneistajana ja sen jälkeen tuotannon kehittäjänä.

ATA:ssa myynti ja tekninen asiakaspalvelu muodostavat asiakkaiden ongelmien ratkaisuun erikoistuneita tiiviitä tiimejä. Teknisen asiakaspalveluinsinöörin Antti Hämäläisen vastuulla on teknisiin kysymyksiin vastaaminen ja myyntihenkilöiden apuna toimiminen erityisesti teknisiin laskelmiin liittyen. Antti suunnittelee hammaspyörien hammastuksia asiakkaiden tarjouskyselyiden ja vaihtelevien tarpeiden pohjalta, ja myyjä laskee sitten niiden perusteella tarjouksen. Työ on hyvin pitkälle lujuuslaskentaa. Antin tehtävä on varmistaa, että hammaspyörä on oikea käyttötarkoitukseensa ja joskus on myös uskallettava ehdottaa parempaa ratkaisua, kuin mitä asiakas on osannut pyytää, jos laskelmat niin näyttävät. ”Tuotteiden valmistettavuuden tarkistaminen on asiakastyytyväisyyden kannalta tärkeä osa tätä työtä. Ei pidä luvata jotain sellaista, mitä ei sitten pystytä toteuttamaan”, painottaa Antti.

Tekniseen asiakaspalveluun tulee myös paljon teknisiä tiedusteluita esimerkiksi erilaisista vaurioista tai asennusongelmista. Neuvonta ja konsultaatio hampaiden kosketuskuvioihin liittyen kuuluvat myös Antin vastuulle. Usein on kyseessä tilanne, jossa asiakkaalla on ollut toisen toimittajan hammaspyörä, joka on hajonnut, ja turhautunut asiakas pyytää ATA Gearsia suunnittelemaan tilalle uudet hammaspyörät, jotka kestävät. Laskelmissa pitää aina varmistaa, että hammaspyörä on luokituslaitosten vaatimusten mukainen. Etenkin meriteollisuudessa luokituslaitosten vaatimuksia on seurattava jatkuvasti siltä varalta, että jokin vaatimus päivittyy.

Kenelle tämä työ sopii?

Hammaspyörien suunnittelu on spesiaaliala, johon korkeakoulussa saa vasta perusteet, itse työn oppii vasta ATA:ssa ja Antti pitääkin oman ammattitaitonsa kehittymisessä tärkeänä tuotannon puolella viettämiään vuosia. Työ on palkitsevaa, kun pystyy ratkomaan asiakkaan ongelmia ja asiakas kiittelee. Tarvetta alasta kiinnostuneille nuorille diplomi-insinööreille olisi ja Antti voi osaltaan suositella työtä mielenkiintoisena: ”Alan imago ei lainkaan vastaa todellisuutta. Moni pitää tätä vanhanaikaisena konepajateollisuutena, mutta todellisuus on kaikkea muuta. Meillä on modernit työkalut ja laskentamenetelmät sekä valmistusmenetelmät 5-akselitekniikoineen. Usein kehitellään itse omia ohjelmistoja ja ratkaisuja asioihin, koska niitä ei valmiina ole. Täällä pääsee käyttämään insinöörin luovuutta parhaimmillaan.”

Sinustakin voi tulla Gear Doctor, asiakkaiden ja työkavereiden arvostama voimansiirron täysverinen ammattilainen. Ehkä elämäsi paras urasiirto. Täältä löydät rekrylomakkeen: career page.

ENGINEERING IS AN ART FOR THE BRAVE

At ATA Gears, the sales personnel and technical service engineers form very close teams determined to solve customers’ problems. It is Technical Service Engineer Antti Hämäläinen’s job to answer the technical questions and be the sales person’s backup in technical calculations.

Antti designs the toothings according to customers’ requests for quotation, then the sales personnel carry on with the actual quotations. A lot of the work is based on strength calculation, and Antti is responsible for making sure that the gear will really serve its purpose. Sometimes he needs to propose a solution that is actually better than what the customer thought was needed, if that’s what the calculations indicate.

The technical customer service also receives many technical enquiries about all kinds of damage or installation problems. Much of Antti’s time goes on giving advice and consultation about teeth contact patterns. As a designer, Antti has to verify that the strength calculations of the gears ordered are accurate. This often in cases where the customer is frustrated with a fault in another supplier’s gear and turned to ATA’s Gear Doctors for help – a durable and reliable design. Antti’s strength calculations must confirm that a gear meets the specifications of classification societies. This is especially important in the marine industry, where requirements must be constantly checked for possible updates.

“To ensure customer satisfaction, it is a crucial part of my job to guarantee that a product is indeed feasible. Don’t talk the talk unless you can walk the walk,” Antti confirms.

Designing gears is a highly specialized job for which any college or university only teaches the basics. In optimizing his own professional skills, Antti truly appreciates his time in ATA Gears’ production. ”It is a very rewarding job, being able to solve the customers’ problems,” Antti says. ”A satisfied customer is the best thank you.”

Could this be for you?

There is a constant demand for newly-graduated engineers in the business and at ATA Gears, and Antti recommends the work and describes it as very interesting. ”The image of our branch unfortunately does not correspond to reality. Many young people in particular think this is about old-fashioned mechanical engineering, but the reality is totally different. We have state-of-the-art tools, calculation and manufacturing methods with 5-axle technology. And very often we develop our own programs and solutions to problems – because they just otherwise do not exist. For me, that’s the very best in engineering creativity.”

ATA Gears is recruiting.

Through our special training programme you can become one of the Gear Doctors.

Maybe the best careermove you ever make. If you are interested in joining us, complete a form on the career page.